Sattuneesta syystä olen matkustanut viimeisen viikon aikana päiväjunissa yhteensä noin 1400 kilometriä. Junat ovat mielenkiintoisia paikkoja. Jostain syystä monet ihmiset keskustelevat junassa kovalla äänellä. Niin kovalla, että tällainen takkinsa suojissa torkkuja siinä viistosti käytävän toisella puolella sijaitsevassa penkissä kuulee monia mielenkiintoisia keskusteluita. Lentokoneessa en ole tällaista ilmiötä havainnut. Ehkä lentokoneen sisustusmateriaalit imevät ääntä paremmin kuin junien? Siinäpä lopputyön aihe jollekin tekstiilialan opiskelijalle.

Tämänkertaisen junamatkusteluni anti oli laihanlainen, mutta esimerkiksi viime kesänä sain hurjasti tietoa lautapeliharrastajien maailmasta, kiitos kaikuvaäänisen nuoren miehen, joka kertoili kuulumisiaan samaan vaununosastoon sattuneelle lukioaikaiselle luokkakaverilleen. Ja jos olisin aikoinani ottanut vaarin eräästä junakeskustelusta poimitusta ravivihjeestä, olisin tienannut lomareissuun kuluneet rahat kertaheitolla takaisin, ja vähän ylimääräistäkin.

Päivävaunussa nuo kovaääniset tarinoijat eivät ärsytä. Yöjunassa tympäisee, kun haluaisit nukkua, ja paperinohuen seinän läpi kuulet naapurihytin kaverusten muistelevan ruotsinlaivaristeilyään isoon ääneen pikkutunneille saakka.

**********************

Ja lopuksi, ilman aasinsiltaa, ihan toiseen asiaan: Hurraa! Äidilläni ei ole syöpää!