Muutama päivä sitten tilasin työvoimahallinnon Paikkavahdin. En usko, että sieltä mitään minulle löytyy (olen yli 40-vee, työuupumuksen läpikäynyt, pomon epäsuosiossa, koulutusta pitäisi päivittää mihin ei ole rahaa eikä voimia, asun työttömyyspaikkakunnalla), mutta tulipahan olo, että on tehnyt edes jotain. Mikä johti minut tekemään edes pienen eleen muutoksen suuntaan? Kamelin selkä katkesi eräänä kauniina päivänä:

Viikkopalaveri alkoi huonosti. Eräs meistä kysyi vierustoveriltaan kynää. Tämä alkoi moittia ja morkata ihmisiä, joiden pitää kirjoittaa muistilappuja: "Sellainen ihminen, jonka pitää kirjoittaa asioita muistiin, on surkea tapaus. Täytyy pitää yksi asia kerrallaan mielessä, ja tehdä se alta pois. Jos alkaa kirjoittaa muistilappuja, katoaa oma muisti kokonaan." Paasaaja ei meinannut millään malttaa lopettaa. Hän sai säestäjän eräästä toisesta pahantuulisesta valittajasta.

Sitten käsiteltiin esimiehen eläkejuhlia. Intoa ohjelman keksimiseen ei kenelläkään ollut, esimiehemme on saanut niin pahaa jälkeä vuosien varrella aikaan. Pitkäaikaisin työntekijä, jonka pitäisi pitää puhe, kieltäytyi ehdottomasti osallistumasta millään lailla eläkejuhliin. Saimme myös väliaikatietoja uuden esimiehen valintaprosessista: loppusuoralla on kaksi pätevää ja kokenutta naista ja yksi ns. hyvä veli. Toivotaan parasta, pelätään pahinta.

Oli minun vuoroni avata suuni. Työni on enimmäkseen yksintyöskentelyä, ja ihmiset, joita siinä tapaan, ovat asiakkaita tai sidosryhmien ja muiden osastojen väkeä. Oman osastoni väen kanssa työskentelen vain harvoin, mutta toisinaan on sellaisia töitä, joissa pitää minun lisäkseni olla toinenkin meidän työntekijämme paikalla. Siitä neljän työkaverin joukosta, joista apu tulee, on yksi niin ylityöllistetty, että hän ei ole siinä juuri ollenkaan, yksi ei halua tehdä noita töitä ja hänellä on lääkärintodistus siitä, että psyyke ei niitä kestä, ja kaksi muuta ovat tuolle vapautuksen saaneelle niin katkeria vapautuksesta, että eivät  haluaisi tulla avukseni silloin harvoin, kun apua tarvitsen. No, apu löytyi tälläkin kertaa, mutta pitkin hampain. Sitten kysyin erästä työvälinettä, jota tarvitsen noin 20 minuutin ajan viikossa, mutta jota silloin tarvitsen välttämättä. Noista välineistä on pulaa, ja omaa en saa, koska tarvitsen sitä niin vähän. Toisiinsa tuijottelua ja naureskelua, sitten lupaus, että saan sen kyllä. Toivotaan parasta, pelätään pahinta.

Palaverin jälkeen odottelin, että konttorille tulee väki töihin, jotta saatoin tarkistaa erään viime hetkessä sähköiseen kalenteriin tulleen ajankohdaltaan todella oudon toimeksiannon. Asiaan tuli selko tuntia ennen toimeksiannon ajankohtaa: tieto oli tallentunut väärälle päivälle. Helpotuksen huokaus. Ei ollut kuulemma ensimmäinen kerta, ja oli tietokoneohjelman vika.  

Kun menin omaan työpisteeseeni, huomasin, että erään sidosryhmän jäsen oli varastoinut omaa varastoaan ahtaisiin tiloihin kysymättä lupaa.

Tuijotin maljakossa olevaa kukka-asetelmaa. Se ei ollut ihan suorassa, ja pari kukkaa oli kuihtunut. Minun olisi pitänyt jatkaa töitä, mutta asettelin ja fiksasin kukka-asetelmaa osaamatta lopettaa. Minua ahdisti aivan (kirosana). Lopulta päätin, että kukat ovat ok ja riuhtaisin itseni työn touhuun. Mutta Paikkavahti saa olla päällä, toistaiseksi. Ehkäpä saamme sellaisen uuden esimiehen, joka johtaa, eikä vain reagoi. Silloin voin luopua Paikkavahdista.