Kunnallisvaalit olivat ja menivät. Ensimmäistä kertaa jätin äänestämättä. Kotipaikkakunnallani on perinteisesti sotkettu puoluepolitiikkaa sellaisillekin elämän alueille, minne se ei kuulu. Tänä vuonna tuo hyvävelisysteemi on  nirhaissut niin läheltä minun jokapäiväistä elämääni, että sitoutumattoman vaihtoehdon puuttuessa en äänestänyt.

Kotipaikkakuntani ilmapiiristä kertoo jotain seuraava tarina, joka olisi hauska, jos se ei olisi totta:

Erästä paikkakunnan  ex-kunnallispoliitikkoa ja hänen vaimoaan ovat useat puoluetoverit käyneet moittimassa, että kyllä olette pieleen kasvattaneet poikanne. Millaisia vanhempia te oikein olette? Vanhemmat ovat pysyneet lujana ja vastanneet jokaiselle moittijalle, että hän on poikamme, ja tuemme häntä kaikin tavoin. Minä jo ihmettelin, että onko poika sortunut huumeisiin vai mitä. Eikö mitä, oli väärän puolueen ehdokkaana ja pääsi taas valtuustoon edustamansa puolueen ylivoimaisesti suurimmalla äänimäärällä.