Tänään muutan Esikoisen luota Kuopuksen luokse. Kun kymmenen vuotta sitten heikkenin niin, etten enää pystynyt tekemään töitä ja olemaan hyödyksi yhteiskunnalle, sovin poikieni kanssa, että asun vuorovuosin heidän luonaan. Eläkejärjestelmä lakkautettiin jo kaksikymmentä vuotta sitten, joten en pysty itse elättämään itseäni. Muutin ensin Esikoisen perheeseen, mutta hänen vaimonsa ja minä emme tulleet toimeen keskenämme, joten nopeutimme kiertoa niin, että asun kuukauden kerrallaan poikieni luona. Keskinäiset välit eivät ehdi silloin kiristyä liikaa.

Köpöttelen ylös sängystäni ja menen keittiöön. Ottaessani jääkaapin minun ruokatavaroilleni varatusta pienestä lokerosta halpoja Siperian omenoita ajattelen ilolla iltaa, jolloin olen jo Kuopuksen kodin viihtyisässä ilmapiirisä. Muuttaisin heidän luokseen mielelläni kokonaan, mutta koska laki on nykyään sellainen, että vain ne lapset, jotka huolehtivat työkyvyttömistä vanhemmistaan, ovat oikeutettuja aikanaan perimään vanhempansa, eivät Esikoinen ja hänen vaimonsa halua päästää minua kokonaan Kuopuksen luo asumaan. Kuopus ei halua suututtaa Esikoista, koska silloin Esikoisen vaimo kieltäytyisi ottamasta heidän lapsiaan päivähoitoon. Päiväkodit ja vanhainkodit on lakkautettu jo aikaa sitten, joten nykyään kaikki avuttomat ovat sukulaistensa armoilla.

Syön omenan. Jospa miniä ei ole sitä myrkyttänyt. Pukeudun. Pian kuuluu pihalta aisakellon kilkatus, ja Kuopus kaartaa vanhan kiltin tamman vetämässä reessä pihaan. Olen jo edellisenä iltana pakannut vähät tavarani matkalaukkuun, joten pääsemme nopeasti matkaan. Luomukylään, jossa Kuopus perheineen asuu, on hevosella vain puolen tunnin matka. Kontrasti huippumoderniin kaupunginosaan, jossa Esikoinen asuu, on huikea.

Kuopuksen kotona puran tavarani ja menen uuninpankolle pitkäkseni. Nukahdan lämpöön. Kun herään, on ilta jo pitkällä. Hymyilevä miniä pyytää minut syömään luomulihakeittoa. Sitten menemme saunaan. Saunan jälkeen köllähdän kamarin sivustavedettävän sängyn olkipatjalle ja nukahdan.

--------------

Tulevaisuuden muistelu on kuulemma mukavaa ja toiveikkuutta luovaa tekemistä.

Ensin valitaan haluttu tulevaisuus ja ajatellaan itsensä siihen hetkeen. Sen jälkeen muistellaan miten siihen on tultu. Mitä kaikkea tapahtui matkalla ja miten mahdolliset ongelmat ratkaistiin, millaisia ilonhetkiä koettiin.

Tämä ei ole haluttu tulevaisuus, eikä varsinkaan toiveikkuutta luova, mutta onpahan yksi todennäköisistä tulevaisuusskenaarioista. Kirjoitin tämän jo pari vuotta sitten. Kyseessä oli kirjoittajakurssin tehtävä "Päiväkirjasivu 90-vuotiaan minän tavallisesta päivästä". [varoitus: mustaa huumoria seuraa] Hyvä minun on tuollaisia kirjoitella, olen perinyt isän suvun geenit ja todennäköisesti kuolen sydän- ja verisuonitauteihin jo vuosia ennen ysikymppisiäni. [mustan huumorin osuus päättyy]